Hanna Eklund

Vaasalainen Hanna on treenannut vuosien varrella ahkerasti jazzia, nykytanssia ja hip hoppia. Hanna on treenannut Helsingissä StepUp:lla vapaaoppilaana ja showkoulutusohjelmassa sekä opettanut samaisessa tanssikoulussa vakituisesti vuosina 2007-2009. Tanssiin ja erityisesti tanssinohjaukseen hurahdettuaan, on Hanna ehtinyt opettaa eripuolilla Helsinkiä, sekä Hämeenlinnassa, Hyvinkäällä, Riihimäellä ja Vaasassa tanssikoulu Kipinällä. Esiintymiskokemusta on kerääntynyt tanssin SM ja MM-kisoista sekä erilaisista yritystilaisuuksista ja tapahtumista. Hanna odottaa innolla tulevaa tanssikautta!  

Opettajan tunnit

Barre

Barre-tunti on tehokas tapa treenata koko kehoa ja varsinkin syviä lihaksia. Tunti on saanut vaikutteita baletista ja se koostuukin baletista tutuiksi tulleista liikkeistä, mutta painotus on myös lihaskunto- sekä lihashuolto-osuudessa. Tunti koostuu tangolla ja lattialla tehtävistä liikkeistä tankoa ja pieniä painoja avuksi käyttäen.  Aiempaa tanssitaustaa et tarvitse. Liikkeet ovat tehokkaita ja yksinkertaisia ja tunnin jälkeen olo on taatusti ryhdikäs.

Barre fusion on vaikeustasoltaan hieman Barre-tuntia haastavampi. Tunnilla liikkeitä yhdistellään baletista, pilateksesta ja jazzista. Barre fusionissa kohotetaan sykettä entisestään mm. hyppyjen avulla.

Lue lisää »
Ylös