Anna-Kaisa Niemi

Anna-Kaisa eli A-K opiskelee tällä hetkellä Oulun ammattikorkeakoulussa tanssinopettajan tutkintoa opetustyön ohella. Hän on aiemmin opiskellut tanssia Kungliga Svenska Balettskolanin ammattikoulutuksessa Tukholmassa sekä tätä ennen Svenska Balettskolanissa Göteborgissa, Kansallisoopperan balettioppilaitoksen EK-koulutuksessa ja sitä ennen Kuula-opistossa, päälajeinaan klassinen baletti ja nykytanssi. Opintoja myös mm. jazztanssissa, karakteritanssissa, improvisaatiossa ja draamassa, sekä kesäkursseja mm. Kööpenhaminassa. Anna-Kaisa on kilpaillut vuosia latinalais- ja vakiotanssien Champion-luokassa miehensä kanssa sekä esiintynyt lukemattomissa eri tilaisuuksissa. A-K opettelee alati uusia suuntia tanssiinsa ja hakee uutta virtaa mm. katutanssin maailmasta. Hän on saavuttanut Kipinän riveissä useita ikäkausimestaruuksia ja mitalisijoja street- ja showlajeissa duo-, pienryhmä- ja muodostelmasarjoissa. Hänellä on musiikkiopistotason tutkinto laulusta ja musiikki on tärkeää tanssin ohella. Koulutukseltaan hän on myös terveydenhoitaja ja filosofian maisteri. Anna-Kaisa korostaa tanssitunneillaan musiikin tulkintaa, tanssin iloa ja luovuutta tekniikkaa unohtamatta. Tervetuloa tanssimaan!

Opettajan tunnit

Latino show

Latino show yhdistelee kilpatanssin latinalaistansseista tuttuja tanssilajeja (samba, cha cha, rumba, paso doble ja jive) showtanssin elementteihin. Tunneilla opetellaan lattareiden ja showtanssin perustekniikkaa ihanista rytmeistä nauttien.

Varusteet: Rennot treenivaatteet, paljaat jalat tai sukat

Lue lisää »

Musikaalijazz alkeisjatko

Musikaalijazz on tanssitunti, jossa treenataan jazztanssin tekniikkaa ja sukelletaan musikaalitanssin maailmaan! Tunti sopii sekä aloittelijoille, jotka haluavat haastaa itseään, että kokeneemmillekin tanssijoille, jotka haluavat kehittää ilmaisuaan! Tunti koostuu alkulämmittelystä, tekniikkaosiosta sekä vauhdikkaasta musikaalikoreografiasta!

Lue lisää »

Baletti & lyrical jazz 7-12v

Tällä tunnilla harjoitellaan sekä baletin alkeita että tehdään lyrical jazz – harjoitteita ja koreografioita!

Lue lisää »

Esibaletti 5-6v

Esibaletissa tutustutaan tanssin maailmaan improvisaation, leikkien ja harjoitteiden avulla. Tunnilla opetellaan klassisen baletin alkeita, tapoja liikkua ja rytmiikkaa. Esiopetuksella kehitetään lasten koordinaatio- ja kehonhallintataitoja sekä ryhmässä työskentelyä.
Varusteet: jumppapuku, tossut tai paljaat jalat

Lue lisää »

Baletti 75min jatkotaso

Baletin perustekniikkaa sekä tanko- että keskilattiaharjoittein. Baletti kehittää keskivartalon hallintaa sekä kehon koordinaatiokykyä.
Varusteet: vartalonmyötäiset treenivaattet sekä pehmeät balettitossut (sukatkin käyvät)

Lue lisää »
Ylös