Baletin perustekniikkaa sekä tanko- että keskilattiaharjoittein. Baletti kehittää keskivartalon hallintaa sekä kehon koordinaatiokykyä.
Varusteet: vartalonmyötäiset treenivaattet sekä pehmeät balettitossut (sukatkin käyvät)
Aaron Saira
Aaron aloitti tanssiharrastuksen 4-vuotiaana Sonja Tammelan Tanssiopistolla (nykyinen Lappeenrannan tanssiopisto). Aaron on nuorena mm. ollut mukana Kansallisoopperan balettioppilaitoksen järjestämässä baletin valtakunnallisessa erikoiskoulutuksessa. Vuonna 2018 hän valmistui ammattitanssijaksi Ruotsin kuninkaallisen balettikoulun nykytanssilinjalta. Aaron on ollut opiskeluaikanaan työharjoittelussa ruotsalaisissa tanssiryhmissä kuten Dans i Nord, Cullberg ballet, Kungliga Operan ja Gottsunda dans & teater. Ammattitanssijana Aaron on työskennellyt myös Susanna Leinonen Companylle, teoksissa Toxic ja Body.
Opettajan tunnit
Nykytanssi +25v
Nykytanssi on tanssilaji joka pohjautuu modernin tanssin eri tyylisuuntiin ja tekniikoihin. Sille ominaista on liikkeen kokonaisvaltaisuus, kehonkäytön monipuolisuus sekä painovoiman hyödyntäminen liikkeessä. Näillä monipuolisilla ja tunneilla työstämme kehon oikeaoppisia linjauksia sekä erilaisia liikeratoja, ja opimme liikkumaan sujuvasti myös lattiatasossa.
Varusteet: rennot treenivaatteet ja sukat
Lue lisää »
Baletti 75min jatkotaso
Baletin perustekniikkaa sekä tanko- että keskilattiaharjoittein. Baletti kehittää keskivartalon hallintaa sekä kehon koordinaatiokykyä.
Varusteet: vartalonmyötäiset treenivaattet sekä pehmeät balettitossut (sukatkin käyvät)
Baletti alkeet, 75min!
Baletin perustekniikkaa sekä tanko- että keskilattiaharjoittein. Soveltuu aikuisille baletin vasta-alkajille sekä jo tanssia harrastaneille. Baletti kehittää keskivartalon hallintaa sekä kehon koordinaatiokykyä.
Varusteet: vartalonmyötäiset treenivaattet sekä pehmeät balettitossut (sukatkin käyvät)