Huom! Jokaisessa näytöksessä esiintyvät eri ryhmät. Ryhmät tapaavat 30min ennen oman näytöksen alkua aulassa opettajansa kanssa, josta siirtyvät yhdessä pukutiloihin. Mahdollisiin kenraaliharjoituksiin saavutaan 15min aiemmin ja suoraa liikuntasaliin, esiintymisvaatteita ei vielä kenraaliharjoituksissa tarvita.
Tanssikipinä ry myy kahvia ja leivonnaisia aulassa. Toivomme että ehditte jäädä kahville ennen/jälkeen näytöksen ja tukea näin yhdistyksemme toimintaa.
Näytöksissä esiintyvät eivät tarvitse lippua näytöksiin. Esiintyjille on varattu paikat lavan reunalta. Esiintyjät voivat jäädä seuraamaan muita oman näytöksensä esityksiä vasta oman esityksensä jälkeen! Lasten näytöksessä (klo10) lapset istuvat lavan reunalla oman opettajan kanssa koko näytöksen ajan.
Huom. Tanssija voi halutessaan tulla seuraamaan (ilman lippua) myös toisia näytöksiä lavan reunalta, mikäli esimerkiksi sisar tanssii toisessa näytöksessä.
Tervetuloa!